tiistai 30. lokakuuta 2012

Eeliksen synnytyskertomus.

Tää teksti sisältää sit normaalista postauksesta poiketen vähän rajumpaa kieltä, mut koittakaa kestää :D Piti aivan tarkistaa et enkö muka oo tätä aiemmin kirjottanut, mut enhän mie oo ku alotinkin blogin kirjottamisen vasta kun Eeliskin oli melkeen jo puolvuotta! (Eli apua, blogihan täyttää kohta jo siis vuoden!)

Perjantai vastaisena yönä 27.05.2011, eli lasketunajan päivän jälkeisenä yönä heräsin supistuksiin n.klo 3! Supistuksia jatkui tasasesti ja ne oli säännöllisiä heti, kellottelin niit rauhassa ja supistusten väli oli pitkälti n 7minuuttia. Puolisentoista tuntii pyörin sängys ja vaihdoin kylkee supistusten myötä, ja kultakin valpastui ja nous vessaan puol 5 maissa. Sanoinki sit et voit alkaa pikkuhiljaa heräileen ja valmistautuun et nyt taitaa olla synnytys käynnistymäs.

Siin sit käytiin suihkus ja yritettiin aamupalaa vähän syyä. Mulla olo oli sen verta huono et ei meinannu mikään maistuu ja välillä kävinkin oksenteleen. Kuiten pakotin itteni ees jogurttii syömään ennenku lähettiin sit siirtymään synnäriä kohti. Eipä meil ois mitään kiirettä ollut mut välillä supistusväli oli alta 3 min niin päätettiin et parempi mennä heti ettei sit tuu myöhemmin kiirettä.

Sairaalaan kirjauduttiin sit sisään siin puol 7 aikaa aamulla. Yön aikana oli tullut seitsemän muutaki naista synnyttämään, joten ruuhka oli uskomaton. Jouduttiinkin aluks johonki "tarkkailuhuoneeseen" ootteleen et päästäis muualle. Siel sit tehtiin perustutkimukset  siin 8 maissa ja kohdunkaula oli jo hävinny et jottain edistystä siis tapahtui,  kävin sit kuumas suihkus ja hengailin vaan supistusten kanssa.

Klo 10 kävi taas kätilö tekee tutkimuksensa ja paikat oli vähän jo auenneet, supistukset siis tekivät tehtävänsä. Sain myös lihakseen piikin jonka piti rauhottaa kipuja, vaik en täs vaihees viel niin kipee ollutkaan. Olihan aamulla minut vastaanottanut kätilökin tuumannut et tää nainen ei kyl tänään synnytä ku supistusten välis oli voimii viel naureskellakin, mut joutuki sit peruun sanansa.

Klo 13 aikaa paikat oli jo 3cm auki, ja supistukset alko oleen jo tosi kippeitä. Pääsin siirtyyn seuraavaan huoneeseen, eli taas askeleen lähemmäs synnytyssalia :D Viereises pedis olikin nainen joka oli viel enempi tuskissaan, mut omissa kivuissani ei ainakaa helpottanut et ne kivut vaan pahenis viel :D Kerjäsin sit lääkettä pitemmän tovin, ja tuskailin ja täpisin ympäriinsä. Pari tuntia mie oottelinkin, olihan siin klo 14 maissa vuoronvaihtoki ja ylimukavan kätilön tilalle tuli elämäänsä kyllästynyt keski-ikäinen nainen joka oli koko ajan naama ku norsun vitulla. (näin rumasti sanottuna)

Kolmen maissa päivällä sit  tää kätilö tuli sanoon et joo kohta pääset synnytyssaliin, et ois nyt tyhjänä ja pitäis venata enää et se siivottais. Tarkkaa aikaa en ees muista mut siin vaihees supistukset oli jo niin tiheään et tuntu etten mitenkään päin ois voinu kävellä sinne huoneeseen saakka. Viimein pääsin synnytyssaliin perille ja jouduin sängylle samantien, käyrille piti mennä viel ennenku anestisian lääkäri ois tullu epiduraalin antamaan.. Makaaminenhan se oli hirveintä, sillä en mie ollu klo 13 jälkeen pystyny enää sängyl olemaan, koko ajan vaan piti istalleen olla ja täpissä ja kiljuu miehelleni et hiero täysii nyt alaselkää :D Puol neljän maissa taisinkin saaha sen pistoksen ja olin aukikin jo 6cm, oli ehkä kamalinta pysyy paikallaan just samaan aikaan ku epiduraali pistetään ja supistus on käynnissä. Voin kertoo et teki mieli huutaa vaan ja sano et oisitte nyt hetken oottanu et supistus menee ohi, mut onnekseni minun kätilöllä oli joku nuorempi kätilö avustamassa joka rauhotteli ja piti minut paikallaan, oli muutenkin tosi mukava!

Epiduraalin jälkeen ne kivut hellittikin, yritin taas syödäkin välistä jotain mut pahoinvointi oli niin hirveetä et yökkäilin vaan koko ajan, samalla myös torjuin kaikki ilokaasu tarjouksetki heittämällä. Välillä oksetti mut sain nukahettuukin vähän aikaa enenku sit viiden maissa tuli älytön tarve ponnistaa, kroppa teki työtään ittekseen ja tuntu et kroppa ponnistaa täysin voimin vaik ite koittasin vaa pistää vastaan.

Vessaan raahauduin sit ja lapsiveetki meni et poksahdus vaan kuulu, kätilö sit hälytettiin paikalle ja se raahas minut väkisten sängylle ja voin sanoo et ärsytti! Toinen oli koko ajan niin tympeenä et olis tehny mieli huutaa et mene sie pois et synnytän vaik yksin kuha sie et oo täällä :D No paikat oli kuulemma valmiina et ei muutaku ponnistusharjotuksii kehii, klo 18 pääsinkin sit ponnistaan, iski kuiten välillä aivan tajuton paniikki ku kätilö vaan häippäsee mitään sanomatta pois synnytyssalista joten ponnistukset meni kyl välillä vähän ohi ku ei oikeen tienny et jos se ei kerkeekään takas ennenku vauva on jo pihalla tms :D

No kaikesta siitä huolimatta  klo 18.25 meiän pikkumies oli jo syntynyt <3 Mitat siis oli : 4025g ja 53,5cm <3 Vaik olinkin aika varma ja tiedostanut ittelleni et poika sieltä  tulis niin olin silti toosi yllättynyt ku vauva oli kuin olikin poika <3 Ensimmäiset lauseet taiski olla; "eiks sen pitöis jo huutaa" johon mulle tokastiin vaan et ihan kohta, ja sit et ku lapsen sain syliin asti: "meidän oma Eelis-poika<3"

No synnytyshän ei sit tähän päättynyt.. Vaan eessä oli viel istukan synnytys, voin kertoo et täs vaihees ois tarvinu jotain parempaa kätilöö! Vaik se nuorempi avustava kätilö olikin siin jeesimäs, niin istukan synnytyksestä jäi hirveet traumat! Kaks kätilöö paineli täysii mahaa ja voin kertoo et sattu varmaa enemmänku koko synnytys yhteensä! Jälkeenpäin oon kuullukkin et siin vaihees ois ollut mahollista saaha jotain lääkettä, joka ois sit avittanu sen istukan ulos mut ei puhettakaan et se minun kätilö ois semmosii tajunnu! Väkisin ja voimalla vaan PRKL!

Kaikesta huolimatta synnytyksestä jäi tosi positiivinen kuva, kaikki kivut unohtu kyl heti ku se istukkaki oli saatu pihalle, mut varsinkin siin varsinkin siin vaiheees ku oma pieni poika tuhisi sylissä niin tytyväisen näkösenä <3 Onneks pääsin vähällä ja en saanu tikkauksiakaan, paikat parani siis tosi nopsaa ja jälkivuotokin oli ihan minimaalista et oisin varmaa ekan yön jälkene jo pärjännyt ilman niit iki-ihania sairaalan vaippapökiä :D

Synnytyksestä ei sinänsä jäänyt mitään suurempia pelkotiloja, ennemminkin ootan synnytystä taas ilolla :) Onhan se niin uskomaton kokemus kaikin puolin. Toivon todellakin vaan paremaa kätilöä ja nyt osaan vaatii kaikki lääkkeet istukan irtoamiseen tarvittavat siis. Ja toivon myös ettei ois niin ruuhkaa synnärillä jos vaik pääsis sinne kehuttuun ammeeseenkin lillumaan avautumisvaiheessa :) Ja muutenkin enemmän sitä ammatillista tukea kätilöiltä, ku tuntu et Eelistä synnyttäessä ainoo tuki ja turva oli oma ihana mies joka olikin kyl aivan korvaamaton <3

No olihan siinä vähän tarinaa, ja muisitn virkistämiseks laittelis pari ihanaa vauvvakuvvaa poitsusta <3


2 kommenttia: